Julkaistu aikaisemmin 6.3.2010.
Pyhän Efraim Syyrialaisen suomenkielisessä paastorukouksessa anomme:
Muita kyseenalaisia käännöksiä jumalanpalveluskirjoissamme on esirukous vankien vapautumisen puolesta, mikä toistuu ektenioissa hyvin usein. Minultakin on kysytty, tahdommeko todella rikoksista tuomittujen vankien vapaaksi päästämistä. Alkutekstissä tässä on sana, joka tarkoittaa nimenomaan ja pelkästään sotavankeja (aikhmalotos). Entisinä aikoina sodissa ja kahakoissa otettiin kuten nykyisinkin sotavankeja. Lisäksi myös valloitettujen alueiden siviiliväestöä vietiin sotavankeina myytäväksi orjamarkkinoille. Huoli näistä sotavangeista ja heidän kohtalostaan oli pysyvä. Kirkko osallistui heidän kärsimyksiinsä rukoilemalla jatkuvasti heidän puolestaan. Myös käytännön toimiin ryhdyttiin keräämällä varoja heidän lunastamisekseen. Lisäksi yksityiset varakkaat kristityt ostivat heitä vapaiksi orjamarkkinoilta. Rikosvangit (fylakismenos) ovat aivan eri asia.
Mitä suomennokselle pitäisi sitten tehdä? Yksi mahdollisuus on, että käännettäisiin todella ’sotavangit’. Onhan heitä edelleen eri puolilla maailmaa, vaikka meille käsite on tällä hetkellä kaukainen. Toinen mahdollisuus on, että anomus jätetään pois. Kolmas mahdollisuus on, että asialle annetaan kuvaannollinen hengellinen merkitys, esimerkiksi ”rukoilkaamme vapautusta himojen ja paheiden vankeudesta” tai muuta vastaavaa.
Vangeista onkin helppo siirtyä rikoksiin. Jumalanpalveluskirjoissamme käytetään luvattoman paljon sanaa ’rikos’. Suomalainen ymmärtää rikoksen tekona, josta joutuu oikeuteen ja saa tuomion. Ei ihme, että yksi talkoolaisemme Lintulassa totesi kerran palveluksen jälkeen: ”En nyt sano olevani mikään hyvä ihminen, mutta en minä sentään rikoksia ole tehnyt!” Jo alkurukouksissa sanotaan ”anna anteeksi rikoksemme” – alkutekstissä on ’laittomuutemme’, jonka voi helpommin ymmärtää nimenomaan Jumalan lain rikkomiseksi. Useimmat ’rikokseksi’ käännetyt sanat voisi muuttaa ’rikkomukseksi’, ’hairahdukseksi’, ’lankeemukseksi’ riippuen siitä, mikä alkutekstin ilmaisu on kyseessä.
Kun jumalanpalvelustekstejä käännetään lisää, korjataan tai uudistetaan, näihin kolmeen sanaan pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota.
äiti Kristoduli
Pyhän Efraim Syyrialaisen suomenkielisessä paastorukouksessa anomme:
”… estä minusta laiskuuden, velttouden ja turhanpuhumisen henki.”Laiskuus ja velttous ovat läheistä sukua, joten niitä varten ei olisi tarvittu kahta ilmaisua. Mistä lienee ’velttous’ suomennokseen tullut, sillä alkutekstissä todellakin puhutaan velttouden sijaan jostakin ihan muusta. Kreikan sana ’periergia’ tarkoittaa päinvastoin erittäin innokasta puuhailua – toisten ihmisten asioiden parissa! Sanalla sanoen uteliaisuutta. Ei ole mikään ihme, että Efraim Syyrialainen panee meidät pyytämään vapautusta uteliaisuudesta. Uteliaisuus johtaa juoruiluun, tuomitsemiseen, mielenhajaannukseen. Utelias myös kärsii kovasti, jos hän ei saa tietoonsa kaikkea mahdollista ja tuntee tulevansa syrjäytetyksi. Uteliaisuudesta luopuminen on todella hyvää käytännön elämän paastokilvoitusta. Voi harjoitella sitä, että rajoittuu omiin asioihinsa, ja hillitsee kielensä, kun sille nousee toisten asioita utelevia kysymyksiä. Uteliaisuudesta vapautuminen on elinehto sisäisen rauhan saamiseksi.
Muita kyseenalaisia käännöksiä jumalanpalveluskirjoissamme on esirukous vankien vapautumisen puolesta, mikä toistuu ektenioissa hyvin usein. Minultakin on kysytty, tahdommeko todella rikoksista tuomittujen vankien vapaaksi päästämistä. Alkutekstissä tässä on sana, joka tarkoittaa nimenomaan ja pelkästään sotavankeja (aikhmalotos). Entisinä aikoina sodissa ja kahakoissa otettiin kuten nykyisinkin sotavankeja. Lisäksi myös valloitettujen alueiden siviiliväestöä vietiin sotavankeina myytäväksi orjamarkkinoille. Huoli näistä sotavangeista ja heidän kohtalostaan oli pysyvä. Kirkko osallistui heidän kärsimyksiinsä rukoilemalla jatkuvasti heidän puolestaan. Myös käytännön toimiin ryhdyttiin keräämällä varoja heidän lunastamisekseen. Lisäksi yksityiset varakkaat kristityt ostivat heitä vapaiksi orjamarkkinoilta. Rikosvangit (fylakismenos) ovat aivan eri asia.
Mitä suomennokselle pitäisi sitten tehdä? Yksi mahdollisuus on, että käännettäisiin todella ’sotavangit’. Onhan heitä edelleen eri puolilla maailmaa, vaikka meille käsite on tällä hetkellä kaukainen. Toinen mahdollisuus on, että anomus jätetään pois. Kolmas mahdollisuus on, että asialle annetaan kuvaannollinen hengellinen merkitys, esimerkiksi ”rukoilkaamme vapautusta himojen ja paheiden vankeudesta” tai muuta vastaavaa.
Vangeista onkin helppo siirtyä rikoksiin. Jumalanpalveluskirjoissamme käytetään luvattoman paljon sanaa ’rikos’. Suomalainen ymmärtää rikoksen tekona, josta joutuu oikeuteen ja saa tuomion. Ei ihme, että yksi talkoolaisemme Lintulassa totesi kerran palveluksen jälkeen: ”En nyt sano olevani mikään hyvä ihminen, mutta en minä sentään rikoksia ole tehnyt!” Jo alkurukouksissa sanotaan ”anna anteeksi rikoksemme” – alkutekstissä on ’laittomuutemme’, jonka voi helpommin ymmärtää nimenomaan Jumalan lain rikkomiseksi. Useimmat ’rikokseksi’ käännetyt sanat voisi muuttaa ’rikkomukseksi’, ’hairahdukseksi’, ’lankeemukseksi’ riippuen siitä, mikä alkutekstin ilmaisu on kyseessä.
Kun jumalanpalvelustekstejä käännetään lisää, korjataan tai uudistetaan, näihin kolmeen sanaan pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti